303 Kauneudenhoito


Tämän lajin tehtävät perustuvat hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkintoon. Perustutkinnon ammattinimikkeet ovat kampaaja, kosmetiikkaneuvoja, kosmetologi ja parturi.

Työpaikka voi olla osaamisalasta riippuen esimerkiksi kauneushoitolassa itsenäisenä yrittäjänä, toisen palveluksessa tai vuokrapaikalla, hoitolassa, kylpylässä sekä myynti- tai konsultointitehtävissä.

#taitaja2023 #kauneudenhoito #OlePro


Yleiskuvaus kilpailulajista

Laji perustuu hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon kiitettävän tason vaatimuksiin.

Kauneudenhoitoalan ammattilaisen tehtäviin kuuluu ihon kokonaisvaltainen hoitaminen. Kosmetologi / kosmetiikkaneuvoja opastaa asiakkaita myös ihon itsehoidossa ja tuotteiden käytössä. Alan keskeisiä osaamisalueita ovat asiakaspalvelu, erilaisten hoitojen toteuttaminen sekä myynti- ja markkinointi.

Alan ammattilaiset työskentelevät joko yrittäjänä tai työntekijänä toisen palveluksessa. Kosmetologi / kosmetiikkaneuvoja voi työskennellä kauneushoitoloiden, terveydenhoitoalan yritysten, kylpylöiden, kosmetiikkamyymälöiden ja kosmetiikan maahantuojien palveluksessa.

Kilpailutehtävät on suunniteltu työelämälähtöisesti. Kilpailutehtäviä voidaan hyödyntää ammattiosaamisen näytöissä. Opiskelija / kilpailija voi saamansa todistuksen pohjalta anoa omassa oppilaitoksessaan osaamisen tunnustamista.

Kilpailu on yksilökilpailu.

Tehtävät pohjautuvat seuraaviin tutkinnon osiin:

  • kasvohoitopalvelut
  • jalka- ja käsihoitopalvelut
  • ehostuspalvelut
  • myyntityö ja asiakaslähtöinen palvelu hius- ja kauneudenhoitoalalla
  • vartalohoitopalvelu.

Osaamisvaatimukset

Menestyäkseen kilpailijan tulee osata:

  • työn tekeminen käytännössä
  • työtä ohjaava teoria
  • suunnitella ja toteuttaa alan tehtäviä työelämälähtöisesti
  • palvella asiakkaita
  • myydä ja markkinoida tuotteita ja palveluja
  • työskennellä turvallisesti, hygieenisesti ja ergonomisesti
  • työskennellä taloudellisesti kestävää kehitystä noudattaen
  • työskennellä eettisiä ja esteettisiä periaatteita noudattaen.

Lajiohjausryhmä

  • Janika Reunanen, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova   
  • Sini Taskinen, Savon ammattiopisto 
  • Mari Voutilainen, Savon ammattiopisto 
  • Raisa Korkeamaa, Ammattiopisto Lappia 
  • Maija Salminen, Suomen kosmetologien yhdistys  
  • Susanna Korpinen-back, Stadin ammatti- ja aikuisopisto 
  • Minna Rissanen, Stadin ammatti- ja aikuisopisto 
  • Anna Skytten, Hyria koulutus oy  
  • Maggi Kuusisto, Rohdos-Ala  
  • Janina Kuparinen, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 
  • Jonna Dhawan, HBS Nordic Suomi  
  • Anna Sarpio, Opetushallitus  

”Kosmetologit hoitavat ihmisiä päästä varpaisiin”

Tutustu kosmetologien uratarinoihin (ammattiosaaja.fi).

Tehtäväpankki Tehtäväpankki

Tutustu lajin aiempien vuosien tehtäviin Skillsin tehtäväpankissa.

Lajin yhteistyökumppanit

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit