Matkailualan perustutkinnon suorittanut toimii vastuullisesti, myynti- ja markkinointihenkisesti sekä asiakaslähtöisesti kaikissa matkailijan palveluketjun vaiheissa. Hänellä on hyvät kieli- ja vuorovaikutustaidot, sekä eri kulttuurien tuntemus.
Matkailualan perustutkinnon suorittanut työskentelee kestävän toimintatavan mukaisesti, toimii työssään luotettavasti sekä noudattaa matkailualan säädöksiä ja turvallisuusmääräyksiä. Hän toimii matkailualan asiantuntijana toimialan eri suunnittelu- ja toteuttamistehtävissä.
Matkailualan perustutkinnon suorittanut suunnittelee työtään ja osaa työskennellä itsenäisesti sekä työryhmässä. Hän toimii työssään luovasti, joustavasti, vastuuntuntoisesti, oma-aloitteisesti ja hänellä on hyvät ongelmanratkaisutaidot ja tilannetaju. Hän on perehtynyt kansainväliseen ja kotimaiseen matkailualaan seuraten matkailualan mahdollisuuksia ja alan kehitystä.
Matkailualan perustutkinnon suorittanut toteuttaa, tuotteistaa ja opastaa erilaisia elämyksellisiä matkailutuotteita ja -palveluja. Hän osaa markkinoida ja myydä matkailutuotteita ja -palveluja. Hän toimii kustannustehokkaasti työpaikan ja sen toimintaympäristön liikeidean, paikallisen kulttuurin ja matkailutrendien mukaan.
Lajin kilpailutehtävät pohjautuvat matkailualan perustutkinnon kiitettävän tason vaatimuksiin. Tehtävien laadinnassa tehdään yhteistyötä työelämän kanssa ja tehtävien suunnittelussa on otettu huomioon matka-asiantuntijan, vastaanottovirkailijan ja matkailupalvelujen tuottajan osaamisohjelman opintoja
Kilpailu on parikilpailu.