Ole Pro: toimi kestävästi

Maailma muuttuu hurjaa vauhtia ympärillämme. Ilmasto lämpenee, luonnon monimuotoisuus hupenee ja energia- sekä ruoantuotanto ovat kriisissä. Yhden maapallon luonnonvarat eivät enää tahdo riittää kattamaan jatkuvasti lisääntyvää kulutusta. Tällä kaikella on suora vaikutus ihmisten sekä luonnon hyvinvointiin ja taloudelliseen vakauteen. Tarvitsemme nopeaa reagointia ja kestävämpiä ratkaisuja näiden valtavien muutosten ja haasteiden edessä.

Suuri muutosten aalto näkyy myös työelämässä. Jatkuvasti muuttuvassa maailmassa ongelmat ovat systeemisiä, eikä niihin löydy yhtä oikeaa ratkaisua. Tarvitsemme monien toimijoiden yhteistyötä ja muutoskykyä sekä kiireellisesti uusia osaajia ja taitoja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Kestävän kehityksen periaatteiden tuntemus onkin tärkein tulevaisuuden osaamistaito vuonna 2035 (OPH Osaaminen 2035 (oph.fi).

Kestävä kehitys Taitaja2023-kilpailussa

Toukokuussa ammatillisen koulutuksen huiput kokoontuvat mittelemään taidoistaan ja näyttämään omaa osaamistaan – myös kestävän kehityksen taitojen osalta. Taitaja2023 kilpailuissa kestävä kehitys ja vastuullisuus näkyvätkin monin eri tavoin.

Vastuullisuusvinkit tapahtumakävijöille

Jokainen tapahtumakävijä voi myös omalta osaltaan vaikuttaa Taitaja-tapahtuman kestävyyteen. Tässä vastuullisuuden vinkkilista ihan jokaiselle kävijälle:

Kestävä tulevaisuus ei ole jotain mikä vain ilmestyy itsekseen ”jonkun toisen” toimesta, vaan se rakennetaan yhdessä. Olkaamme siis kaikki kestävän tulevaisuuden taitajia!

Kirjoittaja: Niina Rossi, Omnian kestävän kehityksen opettaja ja Taitaja2023 kestävä kehitys -kilpailun arvioija

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Kilpailija esittelee menua tarjoilija-lajissa.

Tehdään yhdessä palvelualojen tulevaisuus

Suomalaiset ovat jo nyt erinomaisia asiakaspalvelijoita, vaikka usein toisin väitetään. […]

Kilpailijan tehtävänä on vaihtaa törmäyksessä vaurioittunut kiinteä korinosa Mercedes Benz C-sarjan raakakoriin.

Tulevaisuuden autoala kutsuu toimialarajat rikkovia moniosaajia

Autoalaan liitettävät mielikuvat laahaavat vielä ainakin osin menneisyydessä, vaikka autoalan […]

Täsmäosaamista työelämään – kaikkien työikäisten ja -kuntoisten panosta tarvitaan

Työelämän monimuotoisuuden arvo on noussut yleiseen keskusteluun uudella tavalla. Tämä […]

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit